Friday 22 February 2013

Light lunch



Mietittiin että tehtäisiin jotakin kevyttä lounaaksi Perjantaina. Päädyttiin sitten niinkin kevyeen yhdistelmään kuin rasvassa tiristettyyn schnitzeliin ja majoneesipohjaiseen perunasalaattiin. No mutta hyvää kuitenkin oli. Tekaisin myös salaattiin majoneesin itse koska puolessa välissä kokkailuja huomasin että meiltä oli kaupan versiot loppu.

Perunasalaatti

n. 1 kg perunoita
4 pientä kevätsipulia
muutama suolakurkku
2 rkl kapriksia
1 dl majoneesia
1 rkl ryytsinappia
1/2 sitruunan mehu

Kuori ja kuutioi perunat ja keitä kypsiksi. Kuutioi suolakurkut ja silppua kevätsipulit. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna salaatin vetäytyä hetken aikaa ennen tarjoilua.

Pikainen Majoneesi

400ml öljyä
2 keltuaista
1 kananmuna
1 rkl Dijon sinappia
1/2 sitruunan mehu
ripaus sokeria
suolaa
pippuria

Laita kaikki muut ainekset paitsi öljy tehosekoittimeen ja sekoita 10 sekuntia. Koneen ollessa vielä käynnissä kaada öljy joukkoon ohuena nauhana kunnes majoneesi on kiiltävää ja paksuhkoa. Resepti täältä.


We thought of making something light for lunch on Friday. End result was crispy schnitzel and creamy potato salad. Oh well, it was quite delicious anyway. I also made my own mayonnaise because in the middle of cooking I realised that we had run out of the shop bought one. 

Potato salad

about 1 kg potatoes
4 spring onions

couple of gherkins
2 tbsp capers
100 ml mayonnaise
1 tbsp grainy mustard
juice of half a lemon

Peel and cut the potatoes into cubes and boil until tender. Cube the gherkins and chop the spring onions. Mix all the ingredients and let the salad sit for few minutes before serving.

Quick Mayonnaise

400ml sunflower oil
2 egg yolks
1 whole egg
1 tbsp Dijon mustard
juice of half a lemon
pinch of sugar
salt 
pepper

Add everything else except the oil to a food processor. Mix for 10 seconds. While the machine is still on, add the oil by pouring it slowly until the mayonnaise is glossy and thick. Original recipe from here.

No comments:

Post a Comment