Friday 15 April 2011

Parathas



Tein näitä täytettyjä parathaseja muutama vuosi sitten ensimmäistä kertaa. Asuin siihen aikaan vielä italialaisen kämppikseni kanssa, ja juuri taikinan tehtyäni sain häneltä soiton kertoen että hänen kaverinsa on tulossa kyläilemään mutta kämppikseni on vielä töissä ja josko voisin avata kaverille oven. No sielläpä me sitten kokkailtiin parathaseja kahdestaan tämän kaverin kanssa kolmisen tuntia kun kämppikseni italialaiseen tapaan oli "hieman" myöhässä. Minun onnekseni tämä kaveri oli ammatiltaan kokki, joten kokkailu sujui oikein mukavaan tyyliin. Ainut vain että hän poltti tupakkaa kuin korsteeni ja meidän pikku-keittiö olikin illan jälkeen kuin saluuna!

Täytetyt parathasit

400g vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 kananmuna
2 dl maitoa

4 perunaa
1 sipuli
2 cm pala tuoretta inkivääriä
2 valkosipulinkynttä
2 tuoretta chiliä
1 tl kurkumaa
1 tl jauhettua korianteria
1 tl Garam Masalaa
1 tl chilijauhetta
suolaa
pippuria
tuoretta korianteria

Sekoita taikinan aineet keskenään kulhossa, peitä kulho, ja jätä sivuun n. 15 minuutiksi. Keitä perunat kypsiksi, muussaa ja jätä sivuun jäähtymään. Silppua sipuli, inkivääri, valkosipulit ja chilit ja paista pannulla kunnes sipuli on kuullottunut. Lisää mausteet ja paistele vielä n. minuutti. Sekoita joukkoon muussattu peruna ja anna seoksen jäähtyä.
Muodosta taikinasta pitko, ja leikkaa pitko 16 osaan. Pyöritä osista pallo, litistä kiekoksi ja lisää kiekon keskelle lusikallinen peruna-seosta. Sulje kiekko rypyttämällä kaikki reunat keskelle, käännä kiekko toisinpäin ja kaulitse n. 0.5 - 1cm paksuisiksi. Kuumenna paistinpannussa öljyä melko kuumaksi, ja paistele parathasit kauniin kullanruskeiksi.


I made these stuffed parathas first time few years ago when I was still sharing a flat with my italian friend. In the middle of my cooking I got a call from my flatmate telling that his friend was coming around and if I could just open the door for him as my flatmate was running a bit late. Well, there we spent the night cooking parathas and smoking cigarettes in our kitchen with this friend, who actually turned out to be a chef! My flatmate turned up eventually, three hours late though...

Recipe from here.

No comments:

Post a Comment