Monday 21 June 2010

Jerk Chicken



Joskus aiemmin mainitsinkin Jamaikalaisen Jerk Chickenin, mikä ainakin meidän taloudessa on ihan ehdotonta herkkua. Ensimmäiset Jerk Chickenit taisin nauttia perinteisillä Notting Hillin karnevaaleilla vuosia sitten. Kyseinen tapahtuma järjestetään aina Elokuun viimeisenä viikonloppuna Notting Hillin kaupunginosassa ja jos joskus siihen aikaan Lontooseen eksytte, suunnatkaahan sinne. Kyseessä on Euroopan suurin katukarnevaali, ja meno on sen mukaista. Katujen läpi kulkee älyttömiä kulkueita pukeutuneina mahtaviin asusteihin ja tanssien ihan mielettömällä energialla. Tungos kaduilla saattaa joskus käydä aika kovaksi, mutta aina reunoilta löytyy tilaa missä kulkuetta voi seurata itse tanssien ja pukuja ihaillen. Ympäri kaupunginosaa on myös lavoja missä DJt soittavat hyvää musiikkia ja olo on hieman väljempää. Näillä alueilla yleensä on myös ruokatarjoilut, ja teeman mukaan useinmiten sapuska on hyvinkin värikästä. Jerk Chicken-kojuja löytyy paljon, ja ruoka on kyllä niiiiiiiiiin hyvää!

Jerk-mausteseos tulee siis karibialta, ja sillä voi maustaa kaikenlaista lihaa mutta nykyään eniten vastaan taitaa tulla kanaa ja broileria. Mausteseosta voidaan käyttää kuivana, tai kosteana jolloin se toimiii myös marinadina. Seoksen perusaineina toimivat maustepippuri ja Scotch Bonnet-chili. Mukana on myös yleensä kanelia, neilikkaa, kevätsipuleita, timjamia, muskottipähkinää, ja valkosipulia. Luulen että seoksen variaatioita on yhtä paljon kuin kokkejakin. Me turvaudumme purkki-kamaan ja ihan vain siksi että tätä yleensä suositellaa kaikissa Karibialaisissa ruokakirjoissa, ja olemme sen oikein hyväksi kokeneet. Walkerswood Jerk Seasoning toimii!!

imgres.jpg
Pic from here

Tein pari viiltoa kananreisiin mitä käytimme ja sitten hieroin marinadia lihoihin ja jätin muhimaan noin pariksi tunniksi. T grillasi ne sitten meille illalliseksi ja söimme kanat mango salsan kanssa. Perinteiseen tapaan Jerk Chicken nautitaan kookosmaidon ja kidney-papujen kanssa keitetyn riisin (Rice and Peas), sekä paistetun keittobanaanin kera. Hyvää!!



I mentioned Jerk Chicken a while ago in the blog. We absolutely love it in our house and I think the first time that I tried it was at the Notting Hill carnival many years ago. During the last bank holiday weekend in August, Notting Hill area in London gets packed with people and amazing dancers and music fill the streets. The food stalls there are the energy points after all the dancing, and the smell from several different Jerk Chicken stalls is lovely!

The origin of Jerk Chicken is in the Caribbean and the base of the Jerk-seasoning comes from allspice and Scotch Bonnet-chili pepper. You also normally find cinnamon, cloves, spring onions, nutmeg and garlic from the mix. You can use the mix as a dry rub or wet as a marinade. I think there are as many mixes as there are cooks when it comes to Jerk Chicken, but we have always used ready made Walkerswood Jerk Seasoning. It has been recommended in many Caribbean cook books and it is really good!

I scored the skin of the chicken thighs that we were using and then rubbed the seasoning in to the meat. I left them to marinade for couple of hours and then T barbecued them for our dinner. We had our chicken with mango salsa, but normally you eat Jerk Chicken with rice and kidney beans that are boiled in coconut milk (Rice and Peas) and fried plantain. Lovely!

No comments:

Post a Comment